Eurooppa ulkoisti kaikki kovat alat: – teollisuutensa Kiinaan, – energiatuotantonsa Venäjälle ja – puolustuksen Yhdysvalloille. Tilalle saatiin: – vallanpitäjien ankaraa moralismia, – tiedeyhteisö, joka ei enää erota naista miehestä ja – pelon ilmapiiri, jossa kokonainen manner pomppii Greta-lasten oikkujen perässä. Lopputuloksena äärimmäisiin moraalinormeihin sitoutuneet vallanpitäjät ovat pakotettuja: – katsomaan sormien…

Dawkins: sukupuolia on kaksi, eikä epätieteellinen postmodernismi tätä muuksi muuta
Kohtuullisen kuuluisa biologi/evoluutiopsykologi Richard Dawkins toteaa, että että biologinen sukupuoli on binäärinen ja määräytyy sukusolujen koon perusteella – miehillä siittiöt ja naisilla munasolut. Sukupuolia on siis kaksi: mies ja nainen. Hän torjuu ajatuksen, että sukupuoli olisi spektri tai sosiaalinen konstruktio, ja pitää biologista sukupuolta kiinteänä, tieteellisesti todistettuna faktana. Hän kritisoi…
Pääkirjoitus: Monenlaista huutamista
Ensin tiedotusluontoista asiaa: Perussuomalainen-lehti ilmestyy jatkossa nykyistä harvemmin, noin neljä kertaa vuodessa. Perussuomalaista viestintää uudistetaan kauttaaltaan, ja lehden muutokset ovat osa tätä kokonaisuutta. Viestinnän pääpainoa siirretään yhä vahvemmin sekä kohti nopearytmisempää verkkoviestintää että toisaalta myös kohti syventäviä, politiikasta laajemmin kertovia kirjoituksia. Kaikki kokousilmoitukset jäävät jatkossa tästä lehdestä kokonaan pois. Järjestöosion…

Pääkirjoitus: Tohtorismiehestä puhemieheksi
(Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 10/2023 -lehdessä.) Vuonna 2009 Jussi Halla-aho pyrki, ja myös pääsi, ensimmäistä kertaa Helsingin valtuustoon. Siitä lähtien on ollut useampia vaaleja, ja kaikissa näissä on tavalla tai toisella käsitelty Halla-ahon kirjoituksia. Kuvittelisi, että vastustajat saisivat kirjoituksista pikkuhiljaa tarpeekseen, mutta mitä vielä. Vaikka Jussi etenee kansakunnan ravintoketjussa, vastustajat…
Satunnaisia lokikirjamerkintöjä
Vuosina 2019-2023: Hallitus SDP:n johdolla, elää rajusti yli varojensa. Nollakorkojen aikaansaamassa harhassa eri sortin punaiset ja vihreät ministerit syytävät velkavivulla rahaa poliittisiin suosikkihankkeisiinsa. Sisäministeri Maria Ohisalo hymyillen poseeraa Mannerheimintien tukkineen Elokapinan rinnalla. Vasemmistokomeetta Paavo Arhinmäki julistaa, ettei valtion tarvitse maksaa koskaan lainojaan takaisin, aina voi uutta vanhan tilalle. Hallitus keskittyy…
Pääkirjoitus: Helsingin Sanomat syyllistää seksuaalisen häirinnän uhrin ja yrittää leimata tämän rikolliseksi
Suomen media on aika kummallisessa jamassa. Työmies Matti Putkonen toteaa puoluekokouksen avaussanoissa median tekevän valeuutisia. Syytös on kova, mutta ikävä kyllä se on totta. Suomen media on puskenut koko kesän ajan ilmoille uutisia, joilla ei ole totuuspohjaa. Sama kaava toistuu: ensin löydetään netistä vanhoja tekstinpätkiä, tehdään niiden perusteella aivan absurdeja…

Pääkirjoitus: Normaalia meininkiä
Miksi kauhistellaan sitä, että suomalainen politiikka on ennennäkemättömässä kriisissä? Hoetaan totuuden jälkeistä aikaa, populismia, oikeusvaltion kaatumista, hyvinvointivaltion kaatumista ja mitä kaikkia nyt noita onkaan. No onko Suomen politiikka “rikki”? Enpä tiedä. Äsken käytiin vaalit, laskettiin tulokset, julistettiin voittajat ja sitten neuvoteltiin hallitusohjelmasta. Lopuksi lyötiin kättä päälle ja julkaistiin ohjelma. Hallitus…

Pääkirjoitus: Vihreiden matikka ei enää täsmää
Vihreiden piti olla puolue, joka on nuorekas, raikas ja innostava. Se halusi esitellä itsensä joukkona, jossa on kivaa ja jossa pääsee muuttamaan maailmaa. Se halusi vaikuttaa lempeältä, sallivalta, seksikkäältä, hauskalta ja upealta. Nykytodellisuus on toisenlainen. Tunnemaailmaa leimaa pelokkuus, estyneisyys, huolestuneisuus ja hermostuneisuus. Vihreistä on tullut yksinäinen, pelokas, nurkassa kyhjöttäjä, joka…
Me emme tienaa tällä
On tämä kieltämättä kummallista. Keskusta sai eduskuntavaaleissa kunnolla takkiinsa, koska se on jo vuosia myötäillyt vihreätä politiikkaa, joka on tehnyt tuhoaan erityisesti suurimpien taajamien ulkopuolella. Vihreät teki toki (tietenkin) myös vihreätä politiikkaa, ja kärsi historiallisen tappion. Samaten vasemmistoliitto. Eduskuntavaalien tulos kiteytettynä: Vedä viher-överit, kärsi vaalitappio. Silti meneillään olevissa hallitustunnusteluissa keskeiseksi…

Pääkirjoitus: Lapsellisia kysymyksiä
Aikuiset sanovat, että pitää puhua kohteliaasti, mutta silti he rähjäävät toisilleen netissä. Miksi? Ajat ovat vaikeat. Euroopassa riehuu sota, kaikkialla on epävarmuutta. Heikommin toimeentulevat pelkäävät toimeentulonsa puolesta, paremmin pärjäävät ympäristön puolesta. Vaalit ovat ovella. Mitä enemmän on ristiriitoja, sitä kovempaa kielenkäyttö. Auttaako huutaminen pahaan oloon? Ei. Miksi luokkakavereilla on puukkoja…