”Suurvoitto”, ”jättivoitto”, ”rökälevoitto”, ”selkävoitto” – nämä sanat löytyvät yhä useammin kunnallisvaalikoitosten tulospovaajien verbaaliarsenaalista. Yksi ennustaa tuplakannatusta, toinen triplaa, kolmas vielä hurjempia lukemia. Antaa heidän ennustaa. Perussuomalaiset jatkaa nousujohteista taivaltaan. Vaali vaalilta, ääni ääneltä, aina menestyen paremmin kuin edellisissä vastaavissa vaaleissa.
Mistä tämä johtuu? Selitys on monipolvinen, mutta eräs kiteytys, jonka taannoin kuulin, tavoitti totuudesta paljon: ”Jos iso puolue ei enää aja äänestäjien toivomaa linjaa, siitä tulee seuraavissa vaaleissa pieni puolue. Ei ole kovin monimutkaista.”
Perussuomalaisten menestys lämmittää, mutta samalla hirvittää. Suomi seisoo historiallisessa taitekohdassa. Ja se on ostamassa matkalippua, jonka hintaa se ei tunne. Määränpäähän, jonka olemassaolosta ei kenelläkään ole varmuutta. Rahalla, jota sillä ei ole.
Se yhteiskunta, jossa sinä ja minä ja me kaikki muut elämme, on läpeensä velkainen. Ja viime aikoina entisestäänkin raskas velanotto on riistäytynyt käsistä. Moni kunta rahoittaa käyttötalouttaan velalla. Tilastokeskuksen mukaan kuntien yhteenlaskettu velkamäärä on kasvanut 2000-luvun jokaisena vuonna. Samaan aikaan valtionvelka uhkaa puhkaista sadan miljardin rajan.
Eikä tässä vielä kaikki. Valtio leikkaa yhtä aikaa valtionosuuksia – kuntien keskeistä tulonlähdettä – ja lisää uusia lakisääteisiä velvoitteita. Kuntakentän velkamäärä on kaksinkertaistumassa vuosien 2011–2016 välisenä aikana. Tämä kehitys on saatava pysähtymään. Se on saatava pysähtymään niin eurooppalaisella, valtakunnallisella kuin kunnallisellakin tasolla. Velkaa ei voi ottaa velan päälle. Kuten valtiovarainministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarinen Ylen uutisille totesi: ”Velkaantuminen on suurin yksittäinen uhka, joka varjostaa talouttamme ja myös koko hyvinvointiyhteiskuntaa seuraavan 10-20 vuoden ajan.”
Vaaleissa on mahdollisuus sanoa ”ei”
Kuntien ja kuntayhtymien menojen on ennustettu kipuavan tänä vuonna 43 miljardin tasolle. Tämä summa ei vielä aivan yllä valtion budjetin 54 miljardin tasolle, mutta suuruusluokka on sama. Ne valtuutetut, jotka seuraavissa vaaleissa tulevat valituiksi, ovat päättämässä näiden rahojen käytöstä. He päättävät, miten kuntatalouden kakkua leivotaan sekä jaetaan. On selvää, ettei kaikille pyytäjille paloja riitä. Ja yhtä selvää on se, että palojen jakajien omat arvovalinnat vaikuttavat annettujen siivujen paksuuteen.
Tässä lehdessä esitellään perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelma. Sen tekoon on osallistunut valtavan suuri joukko jäseniä, valtuutettuja, kansanedustajia, puoluetoimiston väkeä. Ja tekijöidensä näköinen se on. Kuntien kunnostajien näköinen.
Mutta se on vasta ohjelma. Jotta siinä esitetyt asiat toteutuisivat, tarvitaan valtuutettuja, jotka ajavat ohjelman asioita. Sellaisia saadaan, jos Sinä äänestät perussuomalaisia.
Vaalipäivä on lokakuun 28. Sitä seuraa maanantai, joka on työpäivä uusille valtuutetuille. Heidän työmääränsä on valtava, mutta mikään todella arvokas ei synny tähän maailmaan ilmaiseksi. Yhteiset asiat vaativat työtä, usein uupumukseen tai vieläkin pidemmälle asti. Mutta viimein vaiva palkitaan.
Äänestetään. Kaikki yhdessä. Matka vaalikopille on pieni askel sinulle, mutta valtava harppaus suomalaiselle poliittiselle kulttuurille.
Teksti on julkaistu Perussuomalainen-lehdessä 12/2012.