Perussuomalaiset saavutti edellisissä eduskuntavaaleissa historiallisen vaalivoiton ja nousi Suomen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Vaalien teemat olivat perussuomalaisille poikkeuksellisen suotuisia. Tämä johtui osaksi siitä, että äänestäjät näkivät puolueessa ja sen edustajissa raikkaan vaihtoehdon vaalirahoitusveijareille, osaksi siitä, että perussuomalaiset onnistuivat nostamaan julkiseen keskusteluun niitä teemoja, joissa he itse olivat vahvimmillaan.
Jotta puolue menestyisi myös jatkossa, on sen kyettävä toimimaan tulevaisuudessakin yhtä taitavasti. Vaalirahoitussotkujen tapaista lahjahevosta tuskin enää kopsuttelee vastaamme, mutta hyvä ja onnistunut viestintä on mahdollista. Se oli mahdollista eilen, se on mahdollista tänään ja se on mahdollista aina, kun siihen päätetään turvautua.
Mutta mikään ei tule ilmaiseksi. Viestintää ei voi ulkoistaa kenellekään toiselle – se on hoidettava omin voimin. Perinteiset mediayhtiöt voivat nostaa keskusteluun perussuomalaisten ajamia aiheita ja tavoitteita, mutta sen ne tekevät vain poikkeustapauksissa. Eduskuntavaaleja edeltänyt kuherruskuukausi on ohitse, ja uutisointi on kovin usein keskittynyt epäolennaisuuksiin. Tämä on erityisen harmillista tilanteessa, jossa yhteiskunnassa on meneillään suuria ja peruuttamattomia syvävirtauksia. Moni tärkeä asia peittyy pinnallisten mediakohujen alle.
Mutta älkäämme syyttäkö muita sellaisesta, mitä emme ole vielä itsekään tehneet. On otettava näppäimistö kauniiseen käteen ja ryhdyttävä toimeen. Meidän on luotava itsellemme viestintävälineet, joita katsellaan, kuunnellaan ja luetaan – ja joiden sanomaa toistetaan muissa viestintävälineissä. Ja ennen kaikkea: joiden sisällön luomiseen me kaikki mahdollisuuksien mukaan osallistumme. Urakka on aloitettu. Perussuomalaiset on käynnistänyt useita kehityshankkeita, joiden tavoitteena on luoda tehokas ja nykyaikainen viestintävälineiden työkalupakki. Perussuomalainen-lehti uudistetaan niin sisällöllisesti, graafisesti kuin rakenteellisestikin. Sama tehdään verkkosivustolle. Lehden painopiste siirtyy järjestölehdestä poliittisen aikakauslehden suuntaan.
UUTTA AIKAA KOHDEN
Uutta aikaa kohden Perussuomalaisten lehteä on tähän mennessä tuotettu niin pienellä henkilökunnalla, ettei sellaisella luulisi edes lehteä saatavan aikaiseksi. Puolueen taloudellinen tilanne on nyt parempi kuin koskaan aikaisemmin, joten voimme palkata lehteen lisää henkilökuntaa. Toimitukseen tulee lisää toimittajia, ja puolipäiväisinä työskennelleiden toimittajien työsuhteet muuttuvat kokopäiväisiksi. Jatkossa lehti sisältää aiempaa enemmän toimitettuja artikkeleita, joten jäsenistön omien tekstien pituutta täytyy jonkin verran lehdessä rajata. Perussuomalaisten tekstejä julkaisemme sen sijaan verkossa aiempaa huomattavasti enemmän.
Lehden vahvuus on kummunnut pitkälti siitä, että sitä on toimitettu aktiivijäsenten voimin.
Sama vahvuus on näkynyt koko ajan siinä, miten perussuomalaiset ovat verkossa vaikuttaneet. Vaikka nykyinen verkkosivustomme on ollut tähän mennessä sisällöltään suppea ja päivittynyt harvakseltaan, on aktiivisten perussuomalaisten toiminta erilaisissa verkkoyhteisöissä ollut kuitenkin erittäin tuloksellista. Näistä lähtökohdista alamme nyt rakentaa jotain sellaista, mitä Suomessa ei ole vielä koskaan tehty.
Ei enää pelkkää sanelua poliittiselta rälssiltä hallintoalamaisille. Ei onttoja lupauksia eikä näytöskiertueita vaalien alla. Me rakennamme viestintäareenan, joka on avoinna muulloinkin kuin hetkeä ennen vaaleja. Paikan, jossa sinun mielipiteelläsi on väliä. Ja jossa sinun sanasi merkitsee.
Siitä tässä on kyse, ei vähemmästä.
(Tämä kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen-lehdessä 7/2012)