(Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 10/2023 -lehdessä.)
Vuonna 2009 Jussi Halla-aho pyrki, ja myös pääsi, ensimmäistä kertaa Helsingin valtuustoon. Siitä lähtien on ollut useampia vaaleja, ja kaikissa näissä on tavalla tai toisella käsitelty Halla-ahon kirjoituksia. Kuvittelisi, että vastustajat saisivat kirjoituksista pikkuhiljaa tarpeekseen, mutta mitä vielä. Vaikka Jussi etenee kansakunnan ravintoketjussa, vastustajat kiihtyvät vanhoista pohdinnoista kerta toisensa jälkeen enemmän ja enemmän.
Tuntuu omituiselta, koska ensimmäiset Scripta-blogin tekstit ovat jo yli parin vuosikymmenen takaa, vuodelta 2003. Mutta toisaalta onhan tuon vuoden jälkeen Suomessa syntynyt jo yli miljoona lasta. Osa uusista pienokaisista varttuu, oppii lukemaan, kuuntelee liikaa vasemmistoänkyröiden maailmantuskaa ja liittyy sitten lahkoon, joka päivästä toiseen etsii erilaisia syitä loukkaantumiselle.
Toisaalta nykykirjallisuus on niin tolkuttoman hampaatonta, ettei puhdasoppisinkaan vasemmistolainen pysty menettämään malttiaan vaikka kuinka pläräisi Akateemisen kirjakaupan opuksia. Onkin jossain määrin loogista, että vasemmisto epäpyhiinvaeltaa joukolla loukkaantumaan Scriptan alkulähteille mieltään pahoittamaan.
Mistä se Jussi sitten Scriptassa kirjoitti?
Ruotsista. Rinkebystä, Malmöstä. Vihreistä. Siitä, että suomalainen älymystö hehkuttaa innokkaasti maahanmuuttoa ja vastustaa kaikkea, mikä haiskahtaa maanpuolustukselta.
Lisäksi Jussi kirjoitti huippuosaamisesta, rikollisuudesta, suvaitsevaisuudesta, Euroviisuista, eurooppalaisten suurkaupunkien siirtolaismellakoista, aggressiivisesta Venäjästä, työvoimapulasta, monikulttuurisuuden ongelmista, islamilaisesta terrorismista., mielivallasta, Saska Snellmanista (nyk. Saarikoskesta) ja Tarja Halosesta.
Pitkälti samoista aiheista, joista Suomi puhuu tänäkin päivänä.
Niitä ongelmia, joita Jussi kirjoituksissaan nosti esiin kaksikymmentä vuotta sitten, ei ole edelleenkään ratkaistu. Ongelmat ovat päinvastoin kärjistyneet. Jos niin sanottu virallinen selitys olisi ollut totta, tarvetta keskustella näistä asioista ei enää tänään olisi. Mutta virallinen selitys ei ollut totta.
Pysähdytäänpä hetkeksi miettimään, mikä on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana muuttunut.
No ainakin se, että Jussi on saanut merkittävästi lisää kannatusta ajatuksilleen. Jussi oli ensin valtuutettu, sitten kansanedustaja, sitten europarlamentaarikko, sitten puolueen puheenjohtaja ja seuraavaksi jo eduskunnan puhemies.
Samaan aikaan perussuomalainen kansanliike varttui ja vankistui. Se perusti ajatuspajan, piirirakenteita, poliittisen suunnittelukoneiston ja vertaansa vailla olevan järjestökoneen. Perussuomalaisista kehittyi voimakas kansanliike. Se laati siinä sivussa laajan joukon poliittisia ohjelmia, kehitti viestintä- ja julkaisutoimintaa - mikä olikin tarpeen, koska suomalaista tiedonvälitystä ei ole rakennettu välittämään Virallisesta Tarinasta poikkeavia näkemyksiä. Se on päinvastoin rakennettu hylkimään niitä.
Suomalaiset ottivat suorasanaisen kansanliikkeen omakseen. Kohtuullista menestystä seurasikin useammassa vaalissa.
Mitä enemmän perussuomalainen kansanliike vahvistui ja aikuistui, sitä tiukempaan siilipuolustukseen vasemmisto kyyristyi. Se ei halunnut kuulla, mitä perussuomalaiset yritti kertoa. Ei kuulla, eikä ajatella. Se halusi tuntea.
Vasemmisto halusi pultata yksin itsensä edustamaan hyvyyttä, ihmisoikeuksia ja empatiaa. Se halusi uskoa, että perussuomalaiset ovat tyhmiä ja tietämättömiä, ja kaikki muuttuisi hyväksi, jos persut vain lakkaisivat haluamasta asioita ja palaisivat koteihinsa. Mutta vasemmisto ei hahmota, että perussuomalaiset kyllä ymmärtävät vasemmistoa. Ydin on siinä, ettei vasemmisto ymmärrä1 perussuomalaisia.
Vasemmisto ei näemmä myöskään ymmärrä, miten rakennetaan aikaa kestäviä yhteiskunnallisia instituutioita. Kuten eräs tuttuni osuvasti totesi, vasemmisto on kyvytön tekemään itse säästöjä ja sopeutustoimia. Ja jos joku toinen yrittää näitä toteuttaa, vasemmisto tekee toteuttamisen mahdollisimman hankalaksi.
On toki helppoa painaa jarrupoljinta kahdella jalalla, mutta sillä tavalla matkanteko harvoin etenee. Suomessa kaivataan kipeästi tervehdyttämistoimia, ja niitähän tässä ollaan nyt joukolla tekemässä.
Vasemmiston suosima raju velkavivun käyttö ajaisi Suomen vääjäämättä taloudelliseen umpikujaan. Mutta umpikujassa ei odota onni, ihmisarvo eikä empatia, vaan pirullinen painajainen.
MATIAS TURKKILA
1 Amerikkalainen sosiaalipsykologi Johathan Haidt selvitti laajassa tutkimuksessaan vasemmiston ja konservatiivioikeiston ajattelutapa- ja arvoeroja.